Suurissa sanomalehdissä julkaistiin viikon alussa kokosivun ilmoitus, jossa iso joukko maan eturivin muusikoita asettuu kansainvälisten levyjättien rintamaan vaatimaan äänitteiden suoja-ajan pidentämistä 95 vuoteen nykyisestä 50 vuodesta.
Olin ensin hämmentynyt, sitten pettynyt. Kirjoitinhan asiasta äskettäin, ja otin asiaan täysin päinvastaisen kannan. Kanssani samaa mieltä on mm. prof. Nicholas Cook, sekä jälleen tänään asiasta kirjoittanut prof. Jukka Kemppinen. Molemmat ovat allekirjoittaneet lukuisten tekijänoikeus- ja informaatio-oikeusspesialistien kanssa vetoomuksen (luettavissa mm. Kemppisen blogissa), jossa tuo levy-yhtiöiden masinoima pidentämishanke ja sen puolesta esitetyt argumentit revitään yksi kerrallaan hajalle ja osoitetaan ne paikkaansapitämättömiksi ja jopa harhaanjohtaviksi.
Muusikot sanovat vetoomuksessaan, että “monelle meistä eläketurva on jäänyt tai jäämässä olemattomaksi ja taiteilijaeläkkeitä riittää ani harvoille. Oikeus nauttia ja hyötyä äänitteidemme käytöstä mahdollistaisi taiteilijoiden aseman parantamisen ilman käyntiä veronmaksajan kukkarolla”.
Taiteilijoiden heikko eläketurva ja asema työmarkkinoilla on ongelma. Verotuskäytännöt ja eläkemaksujen jne. kerryttäminen sopivat huonosti taiteilijoiden epälineaarisiin urakehityksiin – välillä menee todella hyvin, välillä pitkäänkin on hiljaista. Eikä menestys ole suoraan verrannollinen tehdyn työn määrään, vaan mukana on paljon myös taiteilijan kontrollin ulkopuolella olevia epävarmuustekijöitä, muotivirtaukset ja muut.
Näihin ongelmiin ei kuitenkaan saada ratkaisua pidentämällä äänitteiden suoja-aikaa. Suoja-aika on jo nyt 50 vuotta. Ja suoja-aika lasketaan kunkin levyn julkaisuajankohdasta, ei artistin ensimmäisen levyn julkaisemisesta. Ajatus siitä, että parikymppisenä levytysuransa aloittanut Idoli putoaisi seitsemänkymppisenä tyhjän päälle on väärä. Kari Tapion (mukana vetoomuksessa, kuvan kanssa) viimeisen kymmenen vuoden aikana julkaisemien levyjen suoja-aika tulee ulottumaan vuoteen 2048. Hän on tuolloin 103-vuotias. En usko, että näiden levyjen suoja-ajan pidentäminen 2090-luvulle parantaisi merkittävästi hänen eläketurvaansa. Kari Tapion ensimmäinen levy on Wikipedian mukaan julkaistu vuonna 1974. Tämän levyn suoja-aika jatkuu siis tälläkin lainsäädännöllä vuoteen 2024. Karin suurin hitti, Olen suomalainen, on vuodelta 1983. Sen tuloista Kari Tapio nauttii siis vielä 88-vuotiaana.
Tässä on kuitenkin muistettava, että taiteilijaa enemmän äänitteistä hyötyy levy-yhtiö. Se ottaa tottakai oman osansa jo nyt taiteilijan tuloksesta. Levy-yhtiöiden ahneudesta kirjoitan toisella kertaa, mutta kysyn tässä välissä vain, että kun musiikin jakelu on siirtynyt suurelta osin verkkoon, ja levy-yhtiöt ovat näin ollen vapautuneet fyysisen levyn painamisen ja jakelun kustannuksista, miksi musiikin hinta on pudonnut vain vähän, ja miksi taiteilijat eivät saa tästä radikaalisti kustannusrakenteeltaan muuttuneesta kaupasta suurempaa osuutta?
Pidennetyn suoja-ajan puitteissa 90-vuotistaiteilijajuhlan kunniaksi tehdyn kokoelmalevyn tulot jakaa levy-yhtiö ja mahdollinen perikunta. Keskeistä on, että tämän materiaalin käyttöä ohjaavat puhtaasti kaupalliset, ei taiteelliset tai tutkimukselliset perusteet. Mikäli uudelleenjulkaisu ei täytä levy-yhtiön voittotavoitteita, se jätetään tekemättä. Aineiston kerääminen verkkoon ihmisten (ja tutkijoiden 🙂 ) saataville esim. Project Gutenbergin tavoin ei ole mahdollista.
Edelleen korostan, että muusikoilla on 50 vuotta aikaa kaupallisesti hyödyntää tekemänsä musiikin tulokset. Vertailun vuoksi, patentin suoja-aika on 20 vuotta, ns. hyödyllisyysmallin (teollisesti hyödynnettävä tekninen ratkaisu) max 10 vuotta, mallioikeus (tuotteen tai sen osan muotoilu) max 25 vuotta. Tavaramerkki myönnetään 10 vuodeksi kerrallaan. Tekijänoikeus on toki eri asia kuin nämä, erillistä rekisteröintiä ja maksua vaativat suojat, mutta kun kysymys on luovuuden hedelmien kaupallisesta hyödyntämisestä, on yleisesti hyväksyttyä, että keksijällä itsellään on monopoli vain rajatun ajan, jonka jälkeen teos siirtyy yhteiseen kulttuurivarantoon.
Mielestäni pitäisi keskittyä taiteilijoiden aseman parantamiseen heidän elinaikanaan. Tässä avainasemassa on parantaa heidän mahdollisuuksiaan hyötyä taiteensa kaupallisesta hyödyntämisestä nykyisen suoja-ajan puitteissa. Tässä keskustelussa suuret ylikansalliset levy-yhtiöjätit ovat muusikkojen vastapuolella neuvottelupöydässä. Äänitteiden ja elokuvien laillinen verkkomyynti takkuaa levy-yhtiöiden ja ääniteteollisuuden lobbauksen takia. Laillisten äänitteiden hinta on liian korkea ja tarjolla oleva tuote on pilattu kuluttajan oikeuksia polkevalla DRM-roskalla. Yhä useampi taiteilija onkin tehnyt pesäeron levy-yhtiöihin ja ottanut jakelun ja markkinoinnin omiin käsiinsä. Kaavoihinsa kangistuneet levy-yhtiöt käyvät eloonjäämiskamppailua, eivät ymmärrä muutosten perustavaa laatua vaan syyttävät ongelmistaan kaikkia muita, kehittelevät toinen toistaan typerämpiä ehdotuksia asemansa turvaamiseksi ja pyrkivät tällä lobbauksellaan vain hakemaan taloudellista etua. Ei voi kuin ihmetellä, miten muusikot ovat lähteneet tämän vankkurin vetäjiksi, vaikka he itse eivät tästä hyödy.
Synchronised Minds 
Pingback: Kieltolaeista «