Aivoja, aivoja…

SfN LogoMusiikkipsykologian alalla suuret kansainväliset konferenssit ovat sellaisia, mihin tulee jopa 400 osallistujaa ympäri maailman. Neurotieteessä kaikki on suurempaa, ja niinpä ensi viikonloppuna Washingtonissa alkavaan Society for Neuroscience -kokoukseen odotetaankin peräti 30 000 osallistujaa!

Nähtävää ja kuultavaa riittää, viiden päivän aikana on kirjaimellisesti lukematon määrä esitelmiä, symposiumeja ja posterinäyttelyitä. Onneksi järjestäjät ovat teettäneet mm. mobiiliapplikaation, joka auttaa navigoimaan ohjelmapaljoudessa ja valtavassa Walter E. Washington Convention Centerissä. Oma posterishowni on sunnuntaina aamupäivällä, muuten yritän navigoida ohjelmassa itseäni kiinnostavien teemojen äärellä, eli sosiaalista kognitiota, musiikkia ja aivoja, liikettä ja sen sellaista.

Konferenssilla on Twitter-aihetunniste #SfN14 sekä joukko “virallisia” bloggareita, ja moni muu varmasti bloggaa ja raportoi kokouksesta monin tavoin, joten somessakin neurotieteen uusimpien kuulumisten seuraaminen varmasti onnistuu. Itse raportoin kuulumiset (lähes) päivittäin täällä sekä lyhyemmin twitterissä ja Google Plussassa. Kirjoitan tällä kertaa pääosin suomeksi, koska englanniksi tietovirtaa kokouksesta riittää valtavasti.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s