We are organising the first Twitter conference in neuroscience on the 20th of April! We are very excited about this; it felt like a fun idea, and now as we are putting the event together, we start to see more concretely how cool this event will be! Brain Twitter Conference #brainTC is a “normal” scientific conference, but organised in Twitter, instead of a university lecture hall, a hotel, or an exhibition centre. Continue reading
Sosiaalisen median kentälle rynnisti kesällä uusi tulokas, kun Googlen uusin viritys, Google+ avattiin. Kuten sittemmin hiljaisesti kuopattuun sähköpostinkorvaaja Google Waveen, oli myös plussaan valtava käyttäjäryntäys, vaikka se oli ja on vielä keskeneräinen. Mukaan pääsi vain kutsuttuna, ja kutsuja oli liikkeellä rajattu määrä. Nyt mukaan pääsee ilman kutsuakin. Mitäpä sosiaalinen verkostopalvelu olisikaan ilman käyttäjien sosiaalista verkostoa.
Mihin sitten tarvitaan uutta systeemiä, kun meillä on jo facebook, Twitter ja muut? Mielestäni plussassa on näihin verrattuna muutamia etuja, jotka tekevät siitä käyttökelpoisen työvälineen niin opetus- kuin tutkimustyössäkin. Kokeilemme plussaa yhdellä kurssilla paraikaa, joten ajattelin listata tähän hieman alustavia ajatuksia siitä, miten palvelua voisi yliopistolla hyödyntää.
Plussan käyttöön on paljon ohjeita ja tutoriaaleja, hyvä paikka aloittaa on Googlen oma demo.
Yksi plussan houkuttelevista ominaisuuksista on se, että kontaktien jako eri piireihin (Circles) on tehty helpoksi, ja samoin on helppo hallita, mitä minkäkin piirin kanssa tekee. Näin voi esimerkiksi koota tutkimusprojektiryhmän tai kurssilaiset omaksi piirikseen ja touhuta keskenään ilman, että esimerkiksi kavereiden tai perheenjäsenten viestivirta tukkeutuisi tästä viestinnästä. Tämä on itselleni se “killer feature”, joka houkuttaa plussan käyttöön.
Toisaalta plussaa voi käyttää hieman Twitterin tapaan, eli voi jakaa linkkejä ja päivityksiä julkisesti ja toisaalta lukea muiden julkisia päivityksiä ilman, että näiden suhteiden tarvitsee olla vastavuoroisia. Tämä tarkoittaa, että Google+ toimii tietolähteenä ja uutiskanavana Twitterin tavoin, mutta sillä lisäyksellä, että plussassa kommentointi ja keskustelu onnistuu paremmin, ilman merkkirajoituksia ja selkeästi kommenttiketjuksi jäsentyen.
Näiden “rakenteellisten piirteiden” lisäksi plussan tietyt toiminnot tekevät siitä kiinnostavan työkalun. Videochattiin voi kutsua koko kurssin tai ryhmän samalla kertaa, ja nyt mukana on myös ruudunjako ja Google Docsin käyttö. Näin voi esimerkiksi luennoida/demonstroida asioita ryhmälle tai kirjoittaa ja suunnitella yhdessä.
Itselleni yllätys ja monille pettymys on ollut se, että Google+ ei vielä kutsumenettelyn loppumisen jälkeenkään ole Google Apps -käyttäjien saatavilla. Näin ollen yliopiston opiskelijat eivät pääsekään Isa-postin mukana tulleen Google-profiilin kautta plussaan, vaan heidän täytyy sitä varten avata erillinen gmail-tili tai muu rinnakkainen google-profiili, jonka kautta pääsy sitten järjestyy. On syystäkin kummasteltu, miksi Google on rajannut kuumimman tuotteensa juuri maksavien asiakkaidensa ulottumattomiin. Meille tämä aiheutti vaikeuksia, kun tapaaminen piti käyttää tilien luomiseen ja kirjautumisongelmien setvimiseen sen sijaan, että olisi voitu pohtia, mitä plussassa sitten porukalla tekisimme.
Jalkapallo vai pituushyppy? Sosiaalisissa verkostopalveluissa ei ole niinkään kyse joko-tai -valinnoista, vaan yhä useammat ovat tavalla tai toisella läsnä useissa palveluissa. Nämä kuitenkin täydentävät toisiaan. LinkedIn ja Facebook ovat erilaisia, ja niin on myös Google+ näistä poikkeava. Käyttäjän näkökulmasta kysymys on siitä, missä ja minkälaisiin asioihin aikaansa haluaa käyttää. Kilpailun kiristyminen hyödyttää kuluttajaa, koska palveluiden laatu ja tominnallisuus paranevat, eikä useimmille ole ongelmaa siinä, että käy työasioista keskusteluja ammatillisessa verkostossaan LinkedInissä, postailee kissavideoita Facebookiin ja videochattaa Plussassa. Lisäksi on sovelluksia kuten Hootsuite tai Seesmic, joilla voi hallita läsnäoloaan useammissa verkostoissa ja esimerkiksi lähettää saman viestin kaikille kanaville.
Yritysten kilpailussa kyse on paljosta muustakin kuin vain sivustojen käyttäjämääristä tai mainostuloista. FB ja Google ovat jättiläisiä, jotka molemmat haluavat tulla internetin kuninkaiksi. Facebook haluaa tehdä kaikesta netin käytöstä sosiaalista ja FBn kautta jaettua, Google taas hakee sosiaalisesta potkua tavoitteeseensa järjestää kaikki maailman tieto. Kilpailussa mahdollisia häviäjiä ovat lähinnä pienemmät verkostopalvelut, joilla ei ole resursseja vastata tähän kilpavarusteluun.
Olen kirjoittanut käsitekartoista aiemminkin, mutta nyt on aika taas päivittää juttu, koska uusia, aiempaa parempia työkaluja ilmestyy niin taajaan.
Käsitekartta on erinomainen tapa jäsentää monimutkaisia asiakokonaisuuksia. Suosittelemme tutkimuskursseilla käsitekartan tekoa tutkimusprojektin alkuvaiheessa. Silloin siitä on hyötyä esim. tiedonhankinnassa, kun tutkimuksen avainkäsitteet ovat hyvässä järjestyksessä. Samoin käsitekartta auttaa tutkimuskysymysten rajaamisessa, kun käsitekartan hahmottamasta aihepiiristä voi leikata esim. ydinasiaan liittymättömiä “oksia” pois, tai keskittyä vain yhteen kartan haaraan. Samalla kuitenkin kokonaisuus säilyy mielessä ja karttaan onkin hyvä palata tutkimusraporttia kirjoittaessa. Silloin näkee, mitä kaikkia asioita tutkimusprosessin alkuvaiheessa näki aiheeseen liittyvän, ja sitten paremman tiedon varassa voi nähdä, oliko silloinen jäsennys puutteellinen vai onko käsittelystä kenties unohtunut jotain tärkeää.
#musedchatin viestivirtaa
Ajatttelin seuraavassa työkalut-sarjan osassa käsitellä ns. sosiaalista mediaa ja verkkoyhteisöjä, koska ainakin itselleni Twitteristä on muodostunut tärkeä työkalu ja tietolähde. Tämä postaus on vähän varaslähtö, mutta asia ansaitsee enemmänkin kirjoittelua.
Myös opettajat ja kasvatusalan ammattilaiset ovat ottaneet Twitterin työkalukseen ammatillisessa verkostoitumisessa, kehitystyössä ja vertaistuen lähteenä. Sen lisäksi, että opettajat käyvät vapaamuotoisia keskusteluita, jakavat vinkkejä ja kysyvät verkostoltaan kysymyksiä, joka päivä käydään myös “ohjatusti” kasvatusaiheisia Twitter-chatteja, näistä yhtenä musiikkikasvatukseen liittyvä #musedchat.
Harmittavasti Suomen aikaa keskellä yötä käytävä tunnin mittainen keskustelu päätyi äänestyksen jälkeen käsittelemään tänä aamuna kysymystä siitä, mitkä ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana tärkeimmät musiikkikasvatusinnovaatiot. Pääosin koulujen musiikinopettajista koostuva joukko oli ehkä yllätyksettömästi yhtä mieltä siitä, että nämä liittyvät musiikkiteknologian käyttöön musiikinopetuksessa. Joskin aiheellisesti monet korostivat, että “teknologia” sinänsä ei vielä ole pedagoginen innovaatio, ja että teknologia ei pysty paikkaamaan opettajan ammattitaitoa. Kuitenkin monet omiin kokemuksiinsa vedoten totesivat, että musiikinopetuksessa on siirrytty oppilaslähtöisempään, luovempaan ja vuorovaikutteisempaan suuntaan, pitkälti teknologian käyttöönoton myötä.
Innostavia kokemuksia, ja vaikka itse luin tuon viestivirran vasta jälkikäteen, olen osallistunut muihin vastaaviin chatteihin aiemmin, ja niiden myötä linkittynyt Twitterin kautta kiinnostaviin tyyppeihin. Tukea uusille ideoille ja työlle on saatu ja annettu. Twitter onkin ehkä tärkein yksittäinen työväline oman ammatillisen oppimisverkoston (professional learning network, PLN) luomisessa. Tämä vertaisverkosto ylittää organisaatiorajat ja muodostaa ymmärtävän työyhteisön. Musiikinopettajia on koulussa tyypillisesti yksi tai kaksi, mutta Twitterin ja oman PLN:nsä kautta hän voi olla osa satojen musiikinopettajien “työpaikkaa”.
Last weekend a citizens’ web activist Ray Beckerman wrote about the recent changes Twitter made on their main website, reflecting the strategies they have adopted for future development of the micro-blogging platform. According to him, these changes mean that Twitter is turning its back on facilitating social interaction and is trying to become a hub for news, entertainment etc., in other words, a place where people passively consume information.
Earlier, in August, another well-known web persona Leo LaPorte shared his moment of reckoning, after being cut off from Google Buzz for almost a month and not noticing it. Neither did any of his 17 000+ followers notice. From his eye-opening story a question arises: would he have noticed that the communication channel was broken, if he had actually used it for communication rather than broadcasting?
Synchronised Minds 