Aivoja ja oppimista

Ryhmätöiden loppukiri

Luentotauon aikana onneksi ryhmätyöt eivät ole olleet tauolla. Uusia ajatuksia, tekstejä ja kommentteja on ilmaantunut ryhmätyösivuille varsin hyvin. Matkaa maaliin on tosin kaikilla ryhmillä vielä, nähdäänkö hurja editointiruuhka ennen 9. päivän määräaikaa? Toivottavasti kynnys hypätä kommenteista itse sivun editointiin ei ole kenelläkään suuri, olisi hienoa, jos tekstit muotoutuisivat näkyville jo luonnosvaiheessa. Kommenteissa on paljon erinomaista asiaa.

Sosiaaliset aivot

Viimeisen luennon teemana on sosiaalinen neurotiede, eli tarkastellaan kurssin teemoihin liittyvää aivotutkimusta. Aiemmilla luennoilla tarkasteltuja prosesseja ja mekanismeja kun on luonnollisestikin tutkittu myös aivotutkimuksen menetelmin. Tietyn haasteen näihin tutkimuksiin tietenkin tuovat aivokuvantamismenetelmien rajoitukset kuten se, että toiminnallista magneettiresonanssikuvausta tehtäessä tutkittava joutuu makaamaan skannerin sisällä liikkumatta – koko huoneessa ei samaan aikaan voi olla muita. Yleensäkin aivoja tutkittaessa signaalin löytäminen aivojen jatkuvasta kohinasta on vaikeaa, ja sosiaalisten tilanteiden monimutkaisuus tuo tähän omat haasteensa. Tutkimuksista monet ovatkin EEG-tutkimuksia, koska EEG-huppu päässä voi vielä kohtalaisen normaalisti tehdä tehtäviä, kunhan ne eivät edellytä liikkumista. Toki skannerin sisään voi videon välityksellä olla yhteydessä, ja tietysti monet sosiaalisen kognition elementtejä koskevat tutkimukset voidaan tehdä ainakin johonkin pisteeseen asti uskottavasti myös yksittäisillä koehenkilöillä simuloitua vuorovaikutusta käyttäen.

Sosiaalinen neurotiede on nouseva trendi. Vielä viisi vuotta sitten tutkimuksia oli vain kourallinen ja nekin varsin suppealta alueelta, nyt aiheeseen liittyvää tutkimusta alkaa olla jo kirjoiksi ja koosteartikkeleiksi asti ja soveltavat alat kuten musiikin ja tanssin tutkimus alkavat myös nousta esiin. Kurssin kirjallisuuslistasta löytyvä Frith & Wolpert (2003): The Neuroscience of Social Interaction on hyvä kokoelma alan perusteemoihin. Koosteartikkeleista Ralph Adolphsin (2003) artikkeli Cognitive neuroscience of human social behavior on erinomainen tiivistys aiheesta. Tosin, kuten todettua, vuoden 2003 jälkeen on alalla tapahtunut paljon. Sosiaalisesti relevantin informaation havaitsemisesta (kasvojen ja puheäänen tai nimien havaitseminen) ja imitaation neurotieteestä (peilineuronit) on edetty, ja samalla sekä peilineuronien olemusta että sosiaalisen kognition toimintaa koskeva tutkimus (muistattehan vielä, kognitiiviset vs. ekologiset mallit) on molemmin puolin saanut tuekseen myös aivotutkimuksen löytöjä.

 

Oppiminen

Viimeisellä luennolla viitataan myös lyhyesti oppimiseen ja sen sosiaaliseen ulottuvuuteen. Neurotieteet, oppimistutkimus niin kasvatustieteen kuin psykologiankin puolelta sekä koneoppiminen yhdistyvät uudeksi oppimisen tieteeksi. Näin uskovat ainakin Andrew Meltzoff ja hänen kirjoittajakollegansa Science-lehden jutussa. Tämä juttu, sekä Adolphsin artikkeli ovat Optimassa luettavaksi poimittavissa.

 

Reflektio

Niin paljon asiaa, niin vähän aikaa… Tämä aivoluentokin uhkaa paisua kuin pannukakku uunissa (hyviä kuvaesimerkkejä mm. Facebookin “Ei menny niinkuin Strömsössä” -ryhmästä), kun pelissä on paitsi sinänsä erittäin kiehtova peilineuroniasia myös paljon viimeaikaisia metodisia edistysaskeleita mm. kahden henkilön EEG-tutkimuksia sekä fMRI-skannereiden yhteenkytkemisiä vuorovaikutuksen tutkimiseksi reaaliaikaisesti. Musiikin tiimoilta on myös tehty mielenkiintoista aivotutkimusta, ja siitä osa linkittyy suoraan tähän teemaan, samoin tanssi on kiinnostanut aivotutkijoita. Tosin tiedän vain yhden tutkimuksen, jossa skannerissa sisällä olevia henkilöitä on pyydetty tanssimaan samalla kun heidän aivojaan on skannattu (1) . Soittamista on sentään harjoitettu useammassakin. Mielestäni nämä ovat varsin nerokkaita tutkimuksia, ottaen huomioon skannerin rajoitteet: pää ei saa liikkua milliäkään ja skannerihuoneeseen ei saa viedä mitään metallista.

(1) Brown, Martinez & Parsons (2006) The Neural Basis of Human Dance. Cerebral Cortex, 16(8), 1157-1167. doi: 10.1093/cercor/bhj057

Camera, sound, lights… Action!

Termiviidakon uumenissa

Suomeksi opettaminen on haastavaa, kun lähdemateriaalina käytettävä kirjallisuus ja termistö on englanniksi. Kun vielä suomenkielinen tieteellinen kirjallisuus tarjoaa termeille pääosin kammottavia anglismeja (interaktio, kommunikaatio) käännöksiksi, meinaa välillä mennä sormi suuhun.

Pitäisikö joint action suomentaa yhteistoiminnaksi vai yhdessä tekemiseksi? Kumpikaan ei oikein täsmällisesti tavoita ajatusta siitä, että kyseessä on toiminta, jossa olennaista on se, että siihen osallistuvat ovat riippuvaisia toisistaan. Tai jos kaksi toimijaa on interconnected, he ovat kai kytköksissä toisiinsa, joka on kyllä hieman kankea käännös, ja ymmärtääkö siitä sitten, että kytkös on kaksisuuntainen, vai pitäisikö sanoa toinen toisiinsa, vieläkin kankeammin.

Coupling strength, eli tällaisen kytköksen voimakkuus on tärkeä muuttuja dynaamisten systeemien teoriassa… I give up!

Toimintaa

Huominen luento käsittelee tekemistä ja toimintaa, siinä missä viime viikolla havaitseminen oli pääosassa. Luennon keskiössä on kaksi näkemystä siitä, miten yhdessä toimimista (näin väsyneenä putkahti mieleen myös termi kimppapuuhastelu, joka voisi olla mieleenjäävänä pedagogisesti oivallinen, mutta kuitenkin ehkä asiaton käännös) pitäisi tarkastella ja tutkia.

Perustavanlaatuinen käsitysero mielen/kehon toiminnasta. Yhdellä puolella pöytää kaavioitaan piirtelevät kognitiivisten mallien nimeen vannovat tutkijat. He näkevät aivotoiminnan rationaalisena harkintana, aistien tuoman tiedon käsittelynä. Heidän malleissaan toimijat lukevat toistensa mieliä, simuloivat näkemiään fyysisiä liikkeitä ja muodostavat tietoedustuksia ja motorisia ohjelmia toimintansa pohjaksi. Tämän leirin lippua kantavat Gunther Knoblich ja Natalie Sebanz, joiden artikkeli “Evolving intentions for social interaction: from entrainment to joint action” (2008) on talletettu Optiman kirjallisuuslaatikkoon.

Toisella puolella pöytää keinutuolejaan öljyävät ekologisen lähestymistavan kannattajat. Dynaamisten järjestelmien ja emergenttien eli kehkeytyvien ilmiöiden innoittamana he näkevät suunnitelmat ja tietoedustukset tarpeettomaksi teoreettiseksi painolastiksi, koska heidän mielestään monimutkaisetkin vaikutukset voivat kehkeytyä yksinkertaisten sääntöjen ja mekanismien myötä. Heille mieli (tai keskushermosto, biologisesti puhuen) on toiminnan mahdollistaja, ei sitä ohjaava tekijä. He haluavat viedä tutkimusta kehollisempaan (embodied) suuntaan, ja tarkastella toimijaa upotettuna (embedded) sosiaaliseen tilanteeseen. Tämä sosiaalinen tilanne avaa toimintamahdollisuuksia (affordances) jotka poikkeavat siitä, mitä yksittäisellä toimijalla olisi. Vuorovaikutuksen dynamiikka seuraa muissa yhteyksissä löydettyjä dynaamisten järjestelmien ominaisuuksia. Tämän näkökulman credo on Kerry Marshin ja kumppaneiden käsialaa. “Toward a radically embodied, embedded social psychology” (2009) on niinikään Optimassa.

Wikiwiki

Kurssin wikisivu (etusivu) on laitettu nyt uusiksi. Confluence tarjoaa paljon käteviä makroja, joista viimeksi tehtyjen muutosten lista ja käyttäjäkohtaiset muokkaustilastot on nyt lisätty etusivulle. Viimeksi tehdyt muutokset voi tuosta laatikosta myös poimia RSS-syötteenä, jolloin periaatteessa ei tarvitse rampata wikisivulla katsomassa, onko joku tehnyt muutoksia, vaan tiedon saa aina uutislukijaansa. Käyttäjäkohtaiset muokkaus- ja kommenttitilastot EIVÄT tule olemaan arvosanojen perustana, vaan laatu on määrää tärkeämpää. Kuitenkin aktiivisuudesta nuo luvut antavat osviittaa, ja tuon avulla voidaan tarkastella myös koko kurssin wiki-aktiivisuutta ja sitä kautta wikissä tehtyä työmäärää jne. Eli saada pohjatietoa tämän kokeilun toimivuuden arvioinnille.

(Musiikin sosiaalisen kognition kurssiin liittyvästä wikipäiväkirjasta)

Musiikin sosiaalisen kognition kurssi käynnistyi

Päivitin vähän aikaa sitten opetusportfoliotani, ja siinä täytyy määritellä oma opetusfilosofiansa ja muutenkin hahmotella itsestään kuvaa opettajana. Hyödyllinen prosessi kaikenkaikkiaan. Nyt uusien kurssien alkaessa taas näyttää siltä, että etenkin uuden teknologian kanssa filosofiani on, että mennään pää edellä ja katsotaan napsahtaako, ja jos napsahtaa, tuliko pysyviä vaurioita.

Uuden teknologian käyttöönotolla tarkoitetaan yliopistokontekstissa yleensä sitä, että luennolla voidaan heijastaa seinälle kuvia  piirtoheittimellä luennon elävöittämiseksi. Myös muuta uutta tekniikkaa on otettu varsin laajassa mitassa käyttöön, esimerkkinä vaikkapa mikrofonit ja äänentoistojärjestelmät, joilla luennoitsijan puhe voidaan vahvistaa niin, että se kuuluu myös luentosalin takariveille asti.

Oikeasti yliopistoissa on kyllä satsattu systeemien pystyttämiseen, ja sitä kautta mahdollisuuksien tarjoamiseen. Kyse ei tietysti ole vain PowerPointin, Prezin, Moodlen, Optiman tai muunkaan yksittäisen järjestelmän käytöstä sinänsä, vaan siitä, että verkkopalvelut ja oppimisympäristöt mahdollistavat yhteistoimintaa ja oppimista, jota ns. vanhoin keinoin ei ole helppo toteuttaa. Pelkästään trendikkään systeemin (esim. Twitter) käyttäminen ei tietenkään tee opetuksesta innovatiivista tai hyvää. Näitä uusia toimintamuotoja on vain erittäin vaikea suunnitella, ja niiden toimivuutta vielä hankalampi ennakoida, koska niissä on yleensä kyse sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ja muista luonteeltaan dynaamisista prosesseista.

Vaikutuksia ja homman onnistumista on siis vielä hankalampi ennustaa kuin sitä, saako luennolla osallistujien kesken keskustelua aikaan. Toki verkkoteknologian käyttämiseen, samoin kuin keskustelun herättämiseenkin on kokeneilla opettajilla keinoja molemmissa hihoissa. Mielestäni tärkeätä on uskaltaa kokeilla, ja oppia sitä kautta. Nyt tällainen kokeilu käynnistyi Musiikin sosiaalisen kognition kurssilla. Kurssilla tehdään yliopiston wikialustaa hyödyntäen ryhmätöitä, ja kurssilaisten oppimispäiväkirjat on tarkoitus myöskin toteuttaa wikin puitteissa. Wikissä on blogitoiminto, jonne kirjoitan omaa oppimispäiväkirjaani. Kopioin viestit myös tänne, ensimmäinen tässä alla.

Continue reading