2011 in review

Hmm, I’m posting here too rarely, would it be a good new year’s resolution to try to blog more in 2012? Perhaps…

 

The WordPress.com stats helper monkeys prepared a 2011 annual report for this blog.

Here’s an excerpt:

A New York City subway train holds 1,200 people. This blog was viewed about 3,900 times in 2011. If it were a NYC subway train, it would take about 3 trips to carry that many people.

Click here to see the complete report.

Rhythm experiment

Thanks for your interest! The experiment is now fully subscribed, we got all the participants we can test at the moment, so unfortunately it is not possible to take part at this time. Thank you!

We are carrying out a rhythm performance experiment at the Dept. of Music of the University of Jyväskylä in the autumn 2011.

The study consists of an internet questionnaire and easy rhythm tapping experiments that are carried out in pairs in the lab. These tapping experiments will take place inthe studio of the Musica building in November and December. This experiment is part of a larger study that explores interpersonal synchronisation, timing and rhythm clapping.

We need non-musicians!

This time we would especially need participants who do not have formal musical training or do not actively play instruments or sing at the moment. (It’s ok to have taken music lessons or played an instrument as a child, we just need a group that is different from our usual crowd of music professionals and music students who spend all their days with music.) Also, participants can be of any age, gender or come from any educational background, as long as they have normal hearing and they can perform the task. You can try performing the task using the sound example below.

Example of the task performed in the experiment

In the tapping experiment, the participants are asked to perform simple rhythm tapping tasks that do not require skills in percussion or any other musical training for that matter. In the experiment, the participants tap a MIDI drum with their fingers, in a steady even pulse, occasionally in time with a computer click track, occasionally with another participant.

You can try performing the task using the sound sample below. Click to play the sound file, you will hear a computer piano sound that has a steady beat. Tap on the table with your finger and try to stay in time with the computer piano. After a while, the computer will stop, but you should keep on tapping. Try to keep the original tempo (rate of tapping) as steady as possible. Stop when you hear the jingle at the end of the sound file.

Take part in the experiment!

If you are interested in taking part in the experiment, first fill in a background questionnaire here. It should take about 5-10 minutes. Please remember to fill in the field for your email address, we will need that so that we can contact you and pick a time when you could come and do the tapping part of the experiment. The tapping experiments will be carried out in the studio at the basement of the Musica building (see map). The tapping experiment will take about 45 minutes. Participants will receive a Finnkino movie ticket as a token of our appreciation of their help. Also, we’ll have a raffle where one lucky participant will win an iPod music player!

Further information from Tommi by email or by phone (040) 8054304.

Rytmitaputustutkimus

HUOM! Kokeeseen on nyt saatu riittävästi koehenkilöitä, joten valitettavasti mukaan ei enää pääse. Kiitoksia mielenkiinnostanne!

 

 

Toteutamme syksyllä 2011 Jyväskylän yliopiston musiikin laitoksella rytmitaputustutkimuksen. Tutkimus koostuu nettilomakkeella toteutetusta taustatietokyselystä ja pareittain suoritettavista helpoista rytmitaputustehtävistä. Taputustehtävät tehdään marras-joulukuussa Musiikin laitoksella Jyväskylässä. Koe on osa laajempaa sarjaa tutkimuksia, joissa selvitetään ihmisten väliseen synkronisaatioon ja rytmitaputukseen liittyviä asioita.

Ei-muusikoita tarvitaan!

Haemme tällä kertaa tutkimukseemme etenkin sellaisia koehenkilöitä, joilla ei ole erityistä musiikillista koulutusta ja jotka eivät harrasta laulua tai soittamista säännöllisesti. Iällä, sukupuolella tai koulutustaustalla ei ole merkitystä, kuitenkin koehenkilöiden tulisi olla kuuloltaan normaaleja.

Esimerkki taputuskokeen tehtävästä

Taputuskokeessa on joukko yksinkertaisia taputustehtäviä, joiden tekeminen ei vaadi lyömäsoittajan koulutusta tai muutakaan musiikillista taustaa. Tehtävissä taputetaan tasaista tahtia välillä tietokoneen tahdissa, välillä yksin, ja välillä toisen koehenkilön kanssa. Voit kokeilla tehtävää alla olevan äänitteen avulla. Klikkaa äänitiedosto soimaan, kuulet tasaista tahtia kilkuttavan tietokonepianon. Naputa sormella pöytää ja yritä pysyä mahdollisimman tarkasti pianon tahdissa. Vähän ajan kuluttua tietokone lopettaa, mutta jatka taputtamista ja yritä pitää alkuperäinen taputustaajuus mahdollisimman tarkasti. Lopeta vasta sitten, kun kuulet pimpelipom-äänimerkin.

Osallistu tutkimukseen!

Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan, täytä ensin taustatietolomake täällä. Taustatietolomakkeen täyttö kestää n. 5-10 minuuttia. Muistathan täyttää lomakkeeseen sähköpostiosoitteesi, jotta voimme ottaa sinuun yhteyttä ja sopia ajan, jolloin pääset osallistumaan itse taputuskokeeseen. Taputuskokeet järjestetään Jyväskylän yliopiston Musiikin laitoksella, Musica-rakennuksessa (kartta), alakerran äänitysstudiossa. Taputuskoe kestää maksimissaan 45 minuuttia.

Kokeeseen osallistujat saavat kiitokseksi osallistumisestaan Finnkinon elokuvalahjakortin.

Lisätietoja kokeesta saat Tommilta sähköpostilla tai puhelimitse: 040 8054304.

Suomi – musiikin havaitsemisen tutkimuksen suurvalta?

Music perception on monitieteisen musiikintutkimuksen keskeinen ja arvostettu lehti. MP on toiminut kognitiivisen musiikintutkimuksen julkaisukanavana 80-luvun alkupuolelta lähtien, ja monet sen artikkeleista ovat tieteenalan keskeistä lukemistoa. Lehden vaikuttavuuskerroin on 1.742, mikä on pienen tutkimusalan lehdelle varsin hyvä. Laskennallista kerrointa tärkeämpää on kuitenkin, että lehti on todella korkeatasoinen, sen toimituskunta tekee huolellista työtä, vertaisarviointi on perusteellinen, ja ko. lehdessä julkaisemista pidetään alalla meriittinä.

Tästä syystä onkin hienoa, että lehden artikkelit on otettu systemaattiseen tarkasteluun. Suuren työn ovat tehneet Anna Tirovolas ja ohjaajansa Dan Levitin. He ovat käyneet läpi kaikki Music Perception -lehdessä julkaistut empiiriset artikkelit (384 kpl) vuosilta 1983-2010 (lehden perustamisesta tutkimuksen tekohetkeen) ja luokitelleet ne. Tutkimusdata ja luokitteluavain löytyvät esimerkillisesti verkosta.

Datasta löytyy paljon mielenkiintoisia asioita esimerkiksi käytettyjen koetehtävien, ärsykkeiden, musiikillisen materiaalin ja koehenkilöiden osalta. Valtaosa tutkimuksista on käyttänyt klassista musiikkia (51%), aikuisia (95%) ja/tai musiikillisesti koulutettuja (75%) koehenkilöitä ja havaitsemistehtäviä (74%). Tämä vahvistaa alan sisällä olevat käsitykset “perinteisestä” musiikkipsykologisesta tutkimuksesta. Kiinnostavasti yksittäisten äänten käyttö väheni, puheen ja visuaalisten ärsykkeiden käyttö nousi ajan myötä. Klassisen musiikin käytöllä oli myös laskeva (mutta ei tilastollisesti merkitsevä) trendi. Sen sijaan aineistosta ei havaittu, että musiikin havaitsemisen vs. tuottamisen käyttö tutkimuksen mittaristossa olisi muuttunut ajan myötä. Tätä tosin selittää ehkä lehden nimi ja fokus, musiikin esittämisen tutkimusta ja esimerkiksi musiikkia ja liikettä koskevaa tutkimusta on ehkä raportoitu enemmän muualla.Tutkimusaiheista melodian ja sävelkorkeuden havaitsemisen tutkimus on hiljalleen antanut tilaa rytmin ja ajoituksen tutkimukselle, joka on emootiotutkimuksen ohella tehnyt nousua viime vuosina. Myös MP:n kaikkein lainatuin artikkeli on rytmiin liittyvä, Povel & Essensin klassikko “Perception of Temporal Patterns“, jonka rytmikuvioluokittelua on käytetty apuna useissa alan tutkimuksissa.

Tutkimusryhmässämme on ehkä eniten riemastusta aiheuttanut kuitenkin osio, jossa tarkastellaan, mistä maasta tutkimukset ovat peräisin. Valtaosa Music Perception -lehden artikkeleista on peräisin lehdenkin kotimaasta USA:sta, mikä ei sinänsä yllätä. Tirovolasin ja Levitinin laboratorion kotipaikka Kanada sijoittuu tässä tilastossa kakkoseksi ennen Iso-Britanniaa, Hollantia ja Ranskaa. Suomi sijoittuu kärkikymmenikköön yhdeksänneksi ennen Ruotsia. USA on ylivoimainen, sen tuotanto on miltei yhtä suuri kuin kaikkien muiden yhteensä. Mutta, tarkasteltaessa tutkimusten määriä suhteutettuna maan väkilukuun, nousee yksi ylitse muiden:

Jee! Hyvä Suomi! Ja hyvä meidän huippuyksikkö!

Torilla tavataan!

Tirovolas ja Levitin toteavat, että Suomen huikea ykkössija on pitkälti Mari Tervaniemen ja Petri Toiviaisen ja heidän tutkimusryhmiensä ansiota. Ladunavaajana toimi Mari Tervaniemi, jonka artikkeli “Absolute pitch and event-related brain potentials” (Tervaniemi, Alho, Paavilainen, Sams & Näätänen) julkaistiin 1993. Seuraavana listassa onkin jo Toiviaisen ja Tervaniemen yhteistyön tulos “Timbre similarity: Convergence of neural, behavioral, and computational approaches“, jossa mukana kirjoittajina myös Louhivuori, Saher, Huotilainen ja Näätänen. Petrin vuonna 1995 Music Perceptioniin kirjoittama artikkeli ei ole tilastoissa mukana, koska se perustuu hermoverkkosimulaatioon eikä koehenkilöiden käyttöön, eikä se siten täytä Tirovolasin ja Levitinin kriteereitä “empiirisestä” tutkimuksesta.

Mielenkiintoinen artikkeli, vaikka se perustuukin vain yhden lehden sisältöön eikä siten anna kattavaa kuvaa koko tieteenalasta. Ääriviivoja se kuitenkin piirtää ja tietysti on hieno nähdä myös, että suomalainen tutkimus on tällä alalla määrällisesti maailman huipulla. Toki se on sitä myös laadullisesti, eihän niitä huippuyksikköstatuksia turhasta myönnetä.

Tirovolas, A., & Levitin, D. (2011). Music Perception and Cognition Research from 1983 to 2010: A Categorical and Bibliometric Analysis of Empirical Articles in

Music Perception: An Interdisciplinary Journal, 29 (1), 23-36 DOI: 10.1525/mp.2011.29.1.23

Plussaa

Sosiaalisen median kentälle rynnisti kesällä uusi tulokas, kun Googlen uusin viritys, Google+ avattiin. Kuten sittemmin hiljaisesti kuopattuun sähköpostinkorvaaja Google Waveen, oli myös plussaan valtava käyttäjäryntäys, vaikka se oli ja on vielä keskeneräinen. Mukaan pääsi vain kutsuttuna, ja kutsuja oli liikkeellä rajattu määrä. Nyt mukaan pääsee ilman kutsuakin. Mitäpä sosiaalinen verkostopalvelu olisikaan ilman käyttäjien sosiaalista verkostoa.

Mihin sitten tarvitaan uutta systeemiä, kun meillä on jo facebook, Twitter ja muut? Mielestäni plussassa on näihin verrattuna muutamia etuja, jotka tekevät siitä käyttökelpoisen työvälineen niin opetus- kuin tutkimustyössäkin. Kokeilemme plussaa yhdellä kurssilla paraikaa, joten ajattelin listata tähän hieman alustavia ajatuksia siitä, miten palvelua voisi yliopistolla hyödyntää.

Opetus- ja tutkimuskäyttö?

Plussan käyttöön on paljon ohjeita ja tutoriaaleja, hyvä paikka aloittaa on Googlen oma demo.

Yksi plussan houkuttelevista ominaisuuksista on se, että kontaktien jako eri piireihin (Circles) on tehty helpoksi, ja samoin on helppo hallita, mitä minkäkin piirin kanssa tekee. Näin voi esimerkiksi koota tutkimusprojektiryhmän tai kurssilaiset omaksi piirikseen ja touhuta keskenään ilman, että esimerkiksi kavereiden tai perheenjäsenten viestivirta tukkeutuisi tästä viestinnästä. Tämä on itselleni se “killer feature”, joka houkuttaa plussan käyttöön.

Toisaalta plussaa voi käyttää hieman Twitterin tapaan, eli voi jakaa linkkejä ja päivityksiä julkisesti ja toisaalta lukea muiden julkisia päivityksiä ilman, että näiden suhteiden tarvitsee olla vastavuoroisia. Tämä tarkoittaa, että Google+ toimii tietolähteenä ja uutiskanavana Twitterin tavoin, mutta sillä lisäyksellä, että plussassa kommentointi ja keskustelu onnistuu paremmin, ilman merkkirajoituksia ja selkeästi kommenttiketjuksi jäsentyen.

Näiden “rakenteellisten piirteiden” lisäksi plussan tietyt toiminnot tekevät siitä kiinnostavan työkalun. Videochattiin voi kutsua koko kurssin tai ryhmän samalla kertaa, ja nyt mukana on myös ruudunjako ja Google Docsin käyttö. Näin voi esimerkiksi luennoida/demonstroida asioita ryhmälle tai kirjoittaa ja suunnitella yhdessä.

Plussan miinukset

Itselleni yllätys ja monille pettymys on ollut se, että Google+ ei vielä kutsumenettelyn loppumisen jälkeenkään ole Google Apps -käyttäjien saatavilla. Näin ollen yliopiston opiskelijat eivät pääsekään Isa-postin mukana tulleen Google-profiilin kautta plussaan, vaan heidän täytyy sitä varten avata erillinen gmail-tili tai muu rinnakkainen google-profiili, jonka kautta pääsy sitten järjestyy. On syystäkin kummasteltu, miksi Google on rajannut kuumimman tuotteensa juuri maksavien asiakkaidensa ulottumattomiin. Meille tämä aiheutti vaikeuksia, kun tapaaminen piti käyttää tilien luomiseen ja kirjautumisongelmien setvimiseen sen sijaan, että olisi voitu pohtia, mitä plussassa sitten porukalla tekisimme.

 

Google+ vs. Facebook

Jalkapallo vai pituushyppy? Sosiaalisissa verkostopalveluissa ei ole niinkään kyse joko-tai -valinnoista, vaan yhä useammat ovat tavalla tai toisella läsnä useissa palveluissa. Nämä kuitenkin täydentävät toisiaan. LinkedIn ja Facebook ovat erilaisia, ja niin on myös Google+ näistä poikkeava. Käyttäjän näkökulmasta kysymys on siitä, missä ja minkälaisiin asioihin aikaansa haluaa käyttää. Kilpailun kiristyminen hyödyttää kuluttajaa, koska palveluiden laatu ja tominnallisuus paranevat, eikä useimmille ole ongelmaa siinä, että käy työasioista keskusteluja ammatillisessa verkostossaan LinkedInissä, postailee kissavideoita Facebookiin ja videochattaa Plussassa. Lisäksi on sovelluksia kuten Hootsuite tai Seesmic, joilla voi hallita läsnäoloaan useammissa verkostoissa ja esimerkiksi lähettää saman viestin kaikille kanaville.

Yritysten kilpailussa kyse on paljosta muustakin kuin vain sivustojen käyttäjämääristä tai mainostuloista. FB ja Google ovat jättiläisiä, jotka molemmat haluavat tulla internetin kuninkaiksi. Facebook haluaa tehdä kaikesta netin käytöstä sosiaalista ja FBn kautta jaettua, Google taas hakee sosiaalisesta potkua tavoitteeseensa järjestää kaikki maailman tieto. Kilpailussa mahdollisia häviäjiä ovat lähinnä pienemmät verkostopalvelut, joilla ei ole resursseja vastata tähän kilpavarusteluun.

Syksyä kohti

Blogi herää taas hiljaiselon jälkeen… Erityisesti loppukesä oli kirjoittamisen aikaa, väitöskirjan hahmoa tuli nakuteltua esiin siitä graniittilohkareesta, jolta se projekti vielä keväälläkin näytti. Tietokone talttana ja oma otsa vasarana, läpi harmaan kiven jne.

Syksy tarkoittaa tietysti myös uutta akateemista vuotta, uusia opiskelijoita ja uusia kursseja. Keräilen opetukseen ja tutkimukseen liittyviä juttuja tähän blogiin tänäkin vuonna, sen verran minkä voimavarat ja aika myöten antavat. Vuoden kurssiuutuuksia ovat Opintojen suunnittelu (MUSY001) sekä Musiikillinen kommunikaatio: musiikin esittäminen (MUSA061). “Klassikot” eli Tieteellisen tutkimuksen perusteet (MUPP011) ja Kognitiivisen musiikintutkimuksen perusteet (MUSP041) ovat tänäkin vuonna ohjelmassa. Viime vuonna käynnistetty Musiikin sosiaalinen kognitio (MUSS044) on suoritettavissa oppimistehtävin.

Kuten aiemminkin, käytän kurssien koodeja postausten tunnisteina, näin ollen esimerkiksi kategoria- tai tagipilvestä tuossa oikeassa sivupalkissa pitäisi helposti löytää kaikki tiettyä kurssia koskevat postaukset.

Tänä vuonna uudistetaan musiikin laitoksen opetussuunnitelmat. Tämä OPS-työ on jo käynnistynyt ja lähtee liikkeelle FM- ja HuK-tutkintojen yleistavoitteista. Tältä osin saamme suuntaviivoja myös tiedekunnalta, mutta oppiaineessa täytyy tietysti nämä lähtökohdat miettiä itse. Näistä yleistavoitteista johdetaan sitten opintokokonaisuuksien ja yksittäisten opintojaksojen tavoitteet. Lisäksi on tarkoitus suunnitella kurssien kuormittavuus ja mitoitus aiempaa paremmin. Tässä työssä alumnien ja nykyisten opiskelijoiden osallistuminen on tietysti valtavan tärkeää. Palaan tämän työn etenemiseen blogissa vuoden aikana.

Sosiaalisen median ja tietoteknisten työkalujen hyödyntäminen niin opetuksessa kuin tutkimuksessakin jatkuu edelleen ja kokeiluja tällä saralla tehdään tänäkin vuonna. Uutena välineenä on mukaan tullut Google+, jonka opetuskäyttöä kokeillaan Opintojen suunnittelu -kurssilla. Wikit ja muut ovat aiempien kokemusten rohkaisemana edelleen mukana. Näiden kokeilujen yhtenä tarkoituksena on edistää vuorovaikutusta paitsi kurssien “sisällä” myös niiden ulkopuolelle. Eli tämänkin vuoksi toivon tähänkin blogiin paljon kommentteja ja kysymyksiä.

Innokasta syksyn alkua!

Aivoja ja oppimista

Ryhmätöiden loppukiri

Luentotauon aikana onneksi ryhmätyöt eivät ole olleet tauolla. Uusia ajatuksia, tekstejä ja kommentteja on ilmaantunut ryhmätyösivuille varsin hyvin. Matkaa maaliin on tosin kaikilla ryhmillä vielä, nähdäänkö hurja editointiruuhka ennen 9. päivän määräaikaa? Toivottavasti kynnys hypätä kommenteista itse sivun editointiin ei ole kenelläkään suuri, olisi hienoa, jos tekstit muotoutuisivat näkyville jo luonnosvaiheessa. Kommenteissa on paljon erinomaista asiaa.

Sosiaaliset aivot

Viimeisen luennon teemana on sosiaalinen neurotiede, eli tarkastellaan kurssin teemoihin liittyvää aivotutkimusta. Aiemmilla luennoilla tarkasteltuja prosesseja ja mekanismeja kun on luonnollisestikin tutkittu myös aivotutkimuksen menetelmin. Tietyn haasteen näihin tutkimuksiin tietenkin tuovat aivokuvantamismenetelmien rajoitukset kuten se, että toiminnallista magneettiresonanssikuvausta tehtäessä tutkittava joutuu makaamaan skannerin sisällä liikkumatta – koko huoneessa ei samaan aikaan voi olla muita. Yleensäkin aivoja tutkittaessa signaalin löytäminen aivojen jatkuvasta kohinasta on vaikeaa, ja sosiaalisten tilanteiden monimutkaisuus tuo tähän omat haasteensa. Tutkimuksista monet ovatkin EEG-tutkimuksia, koska EEG-huppu päässä voi vielä kohtalaisen normaalisti tehdä tehtäviä, kunhan ne eivät edellytä liikkumista. Toki skannerin sisään voi videon välityksellä olla yhteydessä, ja tietysti monet sosiaalisen kognition elementtejä koskevat tutkimukset voidaan tehdä ainakin johonkin pisteeseen asti uskottavasti myös yksittäisillä koehenkilöillä simuloitua vuorovaikutusta käyttäen.

Sosiaalinen neurotiede on nouseva trendi. Vielä viisi vuotta sitten tutkimuksia oli vain kourallinen ja nekin varsin suppealta alueelta, nyt aiheeseen liittyvää tutkimusta alkaa olla jo kirjoiksi ja koosteartikkeleiksi asti ja soveltavat alat kuten musiikin ja tanssin tutkimus alkavat myös nousta esiin. Kurssin kirjallisuuslistasta löytyvä Frith & Wolpert (2003): The Neuroscience of Social Interaction on hyvä kokoelma alan perusteemoihin. Koosteartikkeleista Ralph Adolphsin (2003) artikkeli Cognitive neuroscience of human social behavior on erinomainen tiivistys aiheesta. Tosin, kuten todettua, vuoden 2003 jälkeen on alalla tapahtunut paljon. Sosiaalisesti relevantin informaation havaitsemisesta (kasvojen ja puheäänen tai nimien havaitseminen) ja imitaation neurotieteestä (peilineuronit) on edetty, ja samalla sekä peilineuronien olemusta että sosiaalisen kognition toimintaa koskeva tutkimus (muistattehan vielä, kognitiiviset vs. ekologiset mallit) on molemmin puolin saanut tuekseen myös aivotutkimuksen löytöjä.

 

Oppiminen

Viimeisellä luennolla viitataan myös lyhyesti oppimiseen ja sen sosiaaliseen ulottuvuuteen. Neurotieteet, oppimistutkimus niin kasvatustieteen kuin psykologiankin puolelta sekä koneoppiminen yhdistyvät uudeksi oppimisen tieteeksi. Näin uskovat ainakin Andrew Meltzoff ja hänen kirjoittajakollegansa Science-lehden jutussa. Tämä juttu, sekä Adolphsin artikkeli ovat Optimassa luettavaksi poimittavissa.

 

Reflektio

Niin paljon asiaa, niin vähän aikaa… Tämä aivoluentokin uhkaa paisua kuin pannukakku uunissa (hyviä kuvaesimerkkejä mm. Facebookin “Ei menny niinkuin Strömsössä” -ryhmästä), kun pelissä on paitsi sinänsä erittäin kiehtova peilineuroniasia myös paljon viimeaikaisia metodisia edistysaskeleita mm. kahden henkilön EEG-tutkimuksia sekä fMRI-skannereiden yhteenkytkemisiä vuorovaikutuksen tutkimiseksi reaaliaikaisesti. Musiikin tiimoilta on myös tehty mielenkiintoista aivotutkimusta, ja siitä osa linkittyy suoraan tähän teemaan, samoin tanssi on kiinnostanut aivotutkijoita. Tosin tiedän vain yhden tutkimuksen, jossa skannerissa sisällä olevia henkilöitä on pyydetty tanssimaan samalla kun heidän aivojaan on skannattu (1) . Soittamista on sentään harjoitettu useammassakin. Mielestäni nämä ovat varsin nerokkaita tutkimuksia, ottaen huomioon skannerin rajoitteet: pää ei saa liikkua milliäkään ja skannerihuoneeseen ei saa viedä mitään metallista.

(1) Brown, Martinez & Parsons (2006) The Neural Basis of Human Dance. Cerebral Cortex, 16(8), 1157-1167. doi: 10.1093/cercor/bhj057

Camera, sound, lights… Action!

Termiviidakon uumenissa

Suomeksi opettaminen on haastavaa, kun lähdemateriaalina käytettävä kirjallisuus ja termistö on englanniksi. Kun vielä suomenkielinen tieteellinen kirjallisuus tarjoaa termeille pääosin kammottavia anglismeja (interaktio, kommunikaatio) käännöksiksi, meinaa välillä mennä sormi suuhun.

Pitäisikö joint action suomentaa yhteistoiminnaksi vai yhdessä tekemiseksi? Kumpikaan ei oikein täsmällisesti tavoita ajatusta siitä, että kyseessä on toiminta, jossa olennaista on se, että siihen osallistuvat ovat riippuvaisia toisistaan. Tai jos kaksi toimijaa on interconnected, he ovat kai kytköksissä toisiinsa, joka on kyllä hieman kankea käännös, ja ymmärtääkö siitä sitten, että kytkös on kaksisuuntainen, vai pitäisikö sanoa toinen toisiinsa, vieläkin kankeammin.

Coupling strength, eli tällaisen kytköksen voimakkuus on tärkeä muuttuja dynaamisten systeemien teoriassa… I give up!

Toimintaa

Huominen luento käsittelee tekemistä ja toimintaa, siinä missä viime viikolla havaitseminen oli pääosassa. Luennon keskiössä on kaksi näkemystä siitä, miten yhdessä toimimista (näin väsyneenä putkahti mieleen myös termi kimppapuuhastelu, joka voisi olla mieleenjäävänä pedagogisesti oivallinen, mutta kuitenkin ehkä asiaton käännös) pitäisi tarkastella ja tutkia.

Perustavanlaatuinen käsitysero mielen/kehon toiminnasta. Yhdellä puolella pöytää kaavioitaan piirtelevät kognitiivisten mallien nimeen vannovat tutkijat. He näkevät aivotoiminnan rationaalisena harkintana, aistien tuoman tiedon käsittelynä. Heidän malleissaan toimijat lukevat toistensa mieliä, simuloivat näkemiään fyysisiä liikkeitä ja muodostavat tietoedustuksia ja motorisia ohjelmia toimintansa pohjaksi. Tämän leirin lippua kantavat Gunther Knoblich ja Natalie Sebanz, joiden artikkeli “Evolving intentions for social interaction: from entrainment to joint action” (2008) on talletettu Optiman kirjallisuuslaatikkoon.

Toisella puolella pöytää keinutuolejaan öljyävät ekologisen lähestymistavan kannattajat. Dynaamisten järjestelmien ja emergenttien eli kehkeytyvien ilmiöiden innoittamana he näkevät suunnitelmat ja tietoedustukset tarpeettomaksi teoreettiseksi painolastiksi, koska heidän mielestään monimutkaisetkin vaikutukset voivat kehkeytyä yksinkertaisten sääntöjen ja mekanismien myötä. Heille mieli (tai keskushermosto, biologisesti puhuen) on toiminnan mahdollistaja, ei sitä ohjaava tekijä. He haluavat viedä tutkimusta kehollisempaan (embodied) suuntaan, ja tarkastella toimijaa upotettuna (embedded) sosiaaliseen tilanteeseen. Tämä sosiaalinen tilanne avaa toimintamahdollisuuksia (affordances) jotka poikkeavat siitä, mitä yksittäisellä toimijalla olisi. Vuorovaikutuksen dynamiikka seuraa muissa yhteyksissä löydettyjä dynaamisten järjestelmien ominaisuuksia. Tämän näkökulman credo on Kerry Marshin ja kumppaneiden käsialaa. “Toward a radically embodied, embedded social psychology” (2009) on niinikään Optimassa.

Wikiwiki

Kurssin wikisivu (etusivu) on laitettu nyt uusiksi. Confluence tarjoaa paljon käteviä makroja, joista viimeksi tehtyjen muutosten lista ja käyttäjäkohtaiset muokkaustilastot on nyt lisätty etusivulle. Viimeksi tehdyt muutokset voi tuosta laatikosta myös poimia RSS-syötteenä, jolloin periaatteessa ei tarvitse rampata wikisivulla katsomassa, onko joku tehnyt muutoksia, vaan tiedon saa aina uutislukijaansa. Käyttäjäkohtaiset muokkaus- ja kommenttitilastot EIVÄT tule olemaan arvosanojen perustana, vaan laatu on määrää tärkeämpää. Kuitenkin aktiivisuudesta nuo luvut antavat osviittaa, ja tuon avulla voidaan tarkastella myös koko kurssin wiki-aktiivisuutta ja sitä kautta wikissä tehtyä työmäärää jne. Eli saada pohjatietoa tämän kokeilun toimivuuden arvioinnille.

(Musiikin sosiaalisen kognition kurssiin liittyvästä wikipäiväkirjasta)

Musiikin sosiaalisen kognition kurssi käynnistyi

Päivitin vähän aikaa sitten opetusportfoliotani, ja siinä täytyy määritellä oma opetusfilosofiansa ja muutenkin hahmotella itsestään kuvaa opettajana. Hyödyllinen prosessi kaikenkaikkiaan. Nyt uusien kurssien alkaessa taas näyttää siltä, että etenkin uuden teknologian kanssa filosofiani on, että mennään pää edellä ja katsotaan napsahtaako, ja jos napsahtaa, tuliko pysyviä vaurioita.

Uuden teknologian käyttöönotolla tarkoitetaan yliopistokontekstissa yleensä sitä, että luennolla voidaan heijastaa seinälle kuvia  piirtoheittimellä luennon elävöittämiseksi. Myös muuta uutta tekniikkaa on otettu varsin laajassa mitassa käyttöön, esimerkkinä vaikkapa mikrofonit ja äänentoistojärjestelmät, joilla luennoitsijan puhe voidaan vahvistaa niin, että se kuuluu myös luentosalin takariveille asti.

Oikeasti yliopistoissa on kyllä satsattu systeemien pystyttämiseen, ja sitä kautta mahdollisuuksien tarjoamiseen. Kyse ei tietysti ole vain PowerPointin, Prezin, Moodlen, Optiman tai muunkaan yksittäisen järjestelmän käytöstä sinänsä, vaan siitä, että verkkopalvelut ja oppimisympäristöt mahdollistavat yhteistoimintaa ja oppimista, jota ns. vanhoin keinoin ei ole helppo toteuttaa. Pelkästään trendikkään systeemin (esim. Twitter) käyttäminen ei tietenkään tee opetuksesta innovatiivista tai hyvää. Näitä uusia toimintamuotoja on vain erittäin vaikea suunnitella, ja niiden toimivuutta vielä hankalampi ennakoida, koska niissä on yleensä kyse sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ja muista luonteeltaan dynaamisista prosesseista.

Vaikutuksia ja homman onnistumista on siis vielä hankalampi ennustaa kuin sitä, saako luennolla osallistujien kesken keskustelua aikaan. Toki verkkoteknologian käyttämiseen, samoin kuin keskustelun herättämiseenkin on kokeneilla opettajilla keinoja molemmissa hihoissa. Mielestäni tärkeätä on uskaltaa kokeilla, ja oppia sitä kautta. Nyt tällainen kokeilu käynnistyi Musiikin sosiaalisen kognition kurssilla. Kurssilla tehdään yliopiston wikialustaa hyödyntäen ryhmätöitä, ja kurssilaisten oppimispäiväkirjat on tarkoitus myöskin toteuttaa wikin puitteissa. Wikissä on blogitoiminto, jonne kirjoitan omaa oppimispäiväkirjaani. Kopioin viestit myös tänne, ensimmäinen tässä alla.

Tutkijan työkalut 2 – käsitekartat

Piiri pieni pyörii…

Olen kirjoittanut käsitekartoista aiemminkin, mutta nyt on aika taas päivittää juttu, koska uusia, aiempaa parempia työkaluja ilmestyy niin taajaan.

Käsitekartta on erinomainen tapa jäsentää monimutkaisia asiakokonaisuuksia. Suosittelemme tutkimuskursseilla käsitekartan tekoa tutkimusprojektin alkuvaiheessa. Silloin siitä on hyötyä esim. tiedonhankinnassa, kun tutkimuksen avainkäsitteet ovat hyvässä järjestyksessä. Samoin käsitekartta auttaa tutkimuskysymysten rajaamisessa, kun käsitekartan hahmottamasta aihepiiristä voi leikata esim. ydinasiaan liittymättömiä “oksia” pois, tai keskittyä vain yhteen kartan haaraan. Samalla kuitenkin kokonaisuus säilyy mielessä ja karttaan onkin hyvä palata tutkimusraporttia kirjoittaessa. Silloin näkee, mitä kaikkia asioita tutkimusprosessin alkuvaiheessa näki aiheeseen liittyvän, ja sitten paremman tiedon varassa voi nähdä, oliko silloinen jäsennys puutteellinen vai onko käsittelystä kenties unohtunut jotain tärkeää.